torstai 1. syyskuuta 2016

Hääviikon tunnelmia

Minulle hyvin tyypillinen etukäteen murehtiminen ja hösääminen sai aikaan sen, että meillä oli jo hääviikon alussa kaikki hommat yllättävän hyvin hanskassa. Ei tarvittu kuin yksi intensiivisempi shoppailupäivä, niin olin saanut hankittua lähes kaiken tarvittavan. Osa järjestelyistä toki jää vielä perjantaille, josta varmasti tulee sopivan hektinen, jotta pahin jännitys pysyy kurissa.


Maanantaina olin vielä koko päivän töissä. Tiistaina käväisin maistraatissa toimittamassa esteiden tutkintatodistuksen vihkijällemme. Samalla reissulla shoppailin itselleni hiuskorun, vaihtokengät sekä huulipunan plus muuta häätilpehööriä. Tiistai-iltana viimeistelin vieraskirjataulumme ja fiilistelin upeita paperituotteitamme, joista on kiittäminen ystäväni aviomiestä. Keskiviikkona kävin vielä kerran kuntosalilla, vietin kokonaiset neljä tuntia manikyyrissä ja pedikyyrissä ja viimeistelin sulhaselle tekemäni diaesityksen. Mieheni loma alkoi tänään, joten olemme ehtineet siivota, shoppailla herkkubuffan sisällön ym. Sulhanen hakee tänään vielä frakkinsa ja pakkaa viinimme sekä osan koristeista auton takakonttiin valmiiksi. Perjantaille jää vielä hääsuklaiden ja oluiden hakeminen sekä kaiken tavaran roudaaminen juhlapaikalle. Niin ja kihlat pitää hakea huollosta!

Hääaamuksi jännitystä tasoittamaan...
                                                   
Haluan jo nyt ilmaista, kuinka mahtavaa on ollut kirjoittaa hääblogia tässä lähes parin vuoden ajan. Pidän todella paljon ajatuksesta, että meidän hääjärjestelyistä jää näin kiva konkreettinen muisto. En kuitenkaan ole lopettamassa blogia. Voi olla, että jatkan vielä pitkään häiden jälkeen, mutta jonkinlainen maaliviiva tässä tulee lauantaina ylitettyä. ;)


Palaan asiaan häiden jälkeen. Toivotaan, että Murphy ei lue meille lakiaan lauantaina, vaan kaikki menisi niin smoothisti kuin mahdollista. :)

2 kommenttia:

  1. Ihanaa hääpäivää teille ja toivottavasti kaikki tosiaan menee toivotunlaisesti! :)

    VastaaPoista
  2. Ihanaa hääpäivää teille ja nauttikaa koko sydämestänne! <3

    VastaaPoista