sunnuntai 21. elokuuta 2016

Kaksi viikkoa häihin - hermot koetuksella!

Nyt ei enää auta voivotella, että mihin kaksi vuotta hävisi. Meidän häitä juhlitaan alle parin viikon kuluttua! Fiilikset ovat tällä hetkellä sekoitus iloista odotusta ja positiivista jännitystä sekä pakokauhua. ;) Olin oikeastaan aika rauhallinen vielä viime viikolla, mutta sitten tapahtui jotain, mikä sai pasmat sekaisin. Olin nimittäin unohtanut kokonaan vihkisormukseni sovitusajan, joka olisi ollut jo kuun alussa!! Tai en oikeastaan unohtanut, vaan en ollut missään vaiheessa rekisteröinyt sitä, että ajasta oli sovittu. Onneksi hätä ei ollut tämän näköinen, vaan sormus valmistui jo muutama päivä sovituksen jälkeen. Pedanttina luonteena minulle jäi kuitenkin tästä unohduksesta vahvasti sellainen tunne, että pakka alkaa hajoamaan. Olen enää ensi viikon töissä ennen "hääloman" alkamista ja tietysti töitäkin on kasaantunut jonkin verran. Tuntuu siltä, että sotken koko ajan päässäni asioita ja unohtelen hirveästi kaikkea.

Sain tällä viikolla postitse joitakin tilaamiani häätarvikkeita ja olin niihin aika pettynyt. Näyttää siltä, että ainakin vieraskirja saattaa mennä kokonaan uusiksi. Lisäksi osalla tilauksistani olikin yllättäen niin pitkä toimitusaika, että en ehdi saada niitä ennen hääpäivää (kyseisen nettikaupan sivuilla toimitusajaksi oli ilmoitettu paljon lyhkäisempi aika). Sulhanen onneksi ymmärsi tilanteen vakavuuden ja saimmekin tällä viikolla paljon häihin ja häämatkaan liittyviä ostoksia hoidettua.

Oman haasteensa aiheuttaa lisäksi se, että olen aivan järkyttävän epävarma kaikesta enkä osaa päättää mitään. Olen jo ostanut toiset korvakorut, koska en pitänytkään ensimmäisistä ja hääkaulakoruni ei sopinutkaan mekon kanssa, joten se jää kokonaan pois häälookista.

Noh, tämä kaikki on varmasti täysin normaalia tässä elämäntilanteessa. Listojen tekeminen auttaa hahmottamaan jäljellä olevaa työsarkaa ja muistamaan tärkeimmät taskit, joten tässä taas listaa siitä, mitä alkavan viikon aikana tulisi tehdä. 

  • Maanantaina minulla on kosteuttava kasvohoito, haemme vihkisormuksen ja jätämme kihlat huollettaviksi. 
  • Siskoni tuo loput tuikkukipot.
  • Sulhanen printtaa pöytänimet, "häämainoksen" juhlatilan aulaan sekä opasteet.
  • Pöytänimet ja opasteet kiinnitetään valokuvakehyksiin.
  • Menu ja paikkakortit viedään painoon.
  • Keskiviikkona haen häämekkoni, hunnun sekä sukkanauhan.
  • Torstaina pitää ilmoittaa lopullinen henkilömäärä, tarjoiluvalinnat sekä ruokavaliot cateringille.
  • Torstaina minulla on toinen hiusten värjäys.
  • Miehen ollessa reissussa viimeistelen oman "puheeni" eli diashown, johon olen kerännyt kuvia meistä vuosien varrelta.
  • DJ:hin pitää ottaa yhteyttä ja sopia asioista (vihkitilaisuuden ja cocktailtilaisuuden musiikki, häävalssi sekä muu tanssimusiikki) kasvotusten tai sähköpostin välityksellä.

Tänään aiomme harjoitella häävalssiamme! Samalla tulee ajettua myös hääkenkiä sisään.

Kivaa alkavaa viikkoa ja tsemppiä kaikille samassa tilanteessa oleville hermoheikoille morsiamille. ;)

2 kommenttia:

  1. Tuttu tunne tuo pakan hajoaminen, itse koin jotain samaa kun ajattelin vihdoin tarttua toimeen häätanssikurssin suhteen, ja ajattelemani tanssikoulun sivuilla kehotettiin olemaan yhteydessä 4-5 kuukautta ennen häitä. Onneksi he lupasivat kuitenkin saada meidän tanssin kuntoon kolmessa kuukaudessa :D Tsemppiä vielä loppurutistukseen, nyt koitat vaan hengitellä syvään ja pysyä rauhallisena, niin helpottuu se päätösten tekeminenkin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuka nyt 4-5 kuukautta ennen häitä edes miettii mitään tanssikursseja. ;)Kiitos, kiitos. Eiköhän tämä tästä. Rauhallisempaan suuntaan on ainakin menty viime viikkoon verrattuna. ;)

      Poista