keskiviikko 29. kesäkuuta 2016

Unioninkadun morsiamet huomio!

Pahoittelen hiljaisuutta. Tässä on ollut aika katastrofin ainekset kasassa. Lupaan tehdä asiasta kattavan postauksen myöhemmin, mutta tässä vaiheessa en vielä halua puhua ohi suuni ennen kuin tiedämme tilanteesta enemmän.


Don´t worry, häitä ei ole peruttu, mutta hieman epäselvää on, missä niitä juhlitaan. Jotta en olisi se ärsyttävä bloggaaja joka vain vihjailee, mutta ei kerro, mistä on kyse, paljastettakoon, että saimme tällä viikolla tietää juhlapaikkaamme pyörittäneen yrityksen menneen konkurssiin toukokuussa. Koko sotkuun liittyy paljon muutakin, mutta siitä sitten myöhemmin.


Toivoisin kuitenkin, että jos blogiini eksyy muita morsiamia, joilla on ollut alkuvuodesta/tulee olemaan tänä vuonna häät Unioninkadun juhlahuoneistoissa, he ottaisivat minuun yhteyttä (blogini sähköpostiosoite löytyy oikeasta reunasta). Eräs morsian olikin jo minuun yhteydessä ja yhdessä olemme yrittäneet pähkäillä tätä todella ikävää tilannetta.


Postausaiheita olisi tällä hetkellä vaikka kuinka paljon, mutta juuri nyt kaiken aivokapasiteettini ja energiani vie tämä soppa. Mutta palataan toivottavasti taas positiivisemmilla aiheilla.  

2 kommenttia:

  1. Voi hyvänen aika!!! Toivottavasti löytyy ratkaisu pulmaan mitä pikimmiten ja kaikki kääntyy parhain päin <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivotaan näin. :) Ensi viikko ratkaisee paljon.

      Poista