Unioninkadun morsiamet huomio!

Pahoittelen hiljaisuutta. Tässä on ollut aika katastrofin ainekset kasassa. Lupaan tehdä asiasta kattavan postauksen myöhemmin, mutta tässä vaiheessa en vielä halua puhua ohi suuni ennen kuin tiedämme tilanteesta enemmän.

Don´t worry, häitä ei ole peruttu, mutta hieman epäselvää on, missä niitä juhlitaan. Jotta en olisi se ärsyttävä bloggaaja joka vain vihjailee, mutta ei kerro, mistä on kyse, paljastettakoon, että saimme tällä viikolla tietää juhlapaikkaamme pyörittäneen yrityksen menneen konkurssiin toukokuussa. Koko sotkuun liittyy paljon muutakin, mutta siitä sitten myöhemmin.

Toivoisin kuitenkin, että jos blogiini eksyy muita morsiamia, joilla on ollut alkuvuodesta/tulee olemaan tänä vuonna häät Unioninkadun juhlahuoneistoissa, he ottaisivat minuun yhteyttä (blogini sähköpostiosoite löytyy oikeasta reunasta). Eräs morsian olikin jo minuun yhteydessä ja yhdessä olemme yrittäneet pähkäillä tätä todella ikävää tilannetta.

Postausaiheita olisi tällä hetkellä vaikka kuinka paljon, mutta juuri nyt kaiken aivokapasiteettini ja energiani vie tämä soppa. Mutta palataan toivottavasti taas positiivisemmilla aiheilla.  

Meidän hääkutsu ja -info

Nyt kun posti on tavoittanut jo myös ulkomailla asuvat häävieraamme, uskallan näyttää hääkutsumme sekä hääinfon myös täällä blogissa. Valitettavasti jouduin peittämään nimemme sekä joitakin tietoja hääinfosta, joten kuvat eivät tee oikeutta.

Helmiäiskirjekuoret ostin Sinellistä ja niiden sävy on nimeltään "minkki", mikä myyjän mukaan vastaa samppanjan sävyä. Nuo joutsenpostimerkit sopivat mielestäni kivasti sävyihin. Osoitteet printtasin itse valmiille tarra-arkeille, jotka ostin myös Sinellistä. Kirjekuoria, postimerkkejä ja osoitetarroja jäi jonkin verran yli, joten hyödynnän niitä varmasti myös kiitoskorttien postittamisessa.

Kutsun sekä infon suunnitteli ja toteutti Santeri Smal. Painatimme kutsut Granossa helmiäispaperille, jossa on aavistus kullan hohtoa. Kutsu on hieman paksumpaa paperia kuin info. Saimme koevedokset heti seuraavana päivänä siitä, kun olimme vieneet tiedostot Granoon. Kutsujen valmistuminen viivästyi päivällä paperin toimitusviiveen vuoksi, mutta muuten olisimme saaneet valmiit kutsut jo kolmessa päivässä.

Hääinfon taustalla on hento beigeen vivahtava liukuvärjäys, joka näissä kuvissa näyttää enemmän pinkiltä kuin mitä on luonnossa. Myös teksteissä sävy vaihtuu kullasta rusehtavaan väriin. Samat värit tulevat toistumaan myös häidemme muissa paperituotteissa sekä koristeissa.

Mielestäni näistä tuli tosi kauniit. Juuri sellaiset kuin toivoimme; yksinkertaiset, mutta tyylikkäät ja sopivan juhlavat. Nyt vaan odotellaan ilmoittautumisia, muutama onkin jo tullut. :)

Lomakkeita ja vihkikaavaa

Viime viikolla suuntasimme Maistraattiin tapaamaan vihkijäämme. Emme luonnollisesti tienneet yhtään, mitä odottaa. En myöskään hirveästi miettinyt tai stressannut tapaamista etukäteen (johtuen varmaan siitä, että olin edeltävän viikonlopun vatsataudissa). Näin jälkeenpäin ajateltuna pahinta olisi ollut, jos vihkijä olisi vaikuttanut välinpitämättömältä ja ainoastaan suorittanut virkansa edellyttämää tehtävää sen enempää kiinnostumatta meistä. Näin ei onneksi käynyt, vaan vihkijämme yllätti ainakin minut todella positiivisesti. Hänellä oli hyviä ideoita niin vihkipuheen kuin myös itse vihkitilaisuuden kulun suhteen. Hän selvästi välitti siitä, että tilaisuudesta tulee meille mieluinen. Sovimme, että hän lukee esim. jonkin valitsemamme runon tilaisuuden alkuun. Tällöin muuten kovin lyhyt virallinen vihkikaava saa lisää sisältöä. Löysinkin jo kolme kaunista ja meille hyvin sopivaa runoa, jotka yhdistin ikään kuin puheeksi. Minusta olisi ollut hieman hassua jos virkamies olisi yhden tapaamisen perusteella yrittänyt kirjoittaa meitä ja meidän suhdettamme kuvaavan puheen. Valmis runo/laulun sanat ym. on mielestäni paljon parempi vaihtoehto.

Hieman puskista sulhaseni ehdotti, että me lausuisimme toisillemme jotakin seremonian aikana. En tosiaan ollut yhtään valmistautunut tällaiseen skenaarioon, joten totesin ehkä hieman tylysti, että "minä en lausu yhtään mitään. Olen valmistautunut sanomaan tahdon, mutta en mitään muuta." :D Noh, pitää vielä harkita tuotakin vaihtoehtoa. ;)  

Samalla, kun jutustelimme vihkijän kanssa, allekirjoitimme myös sukunimen ilmoituslomakkeen. Esteiden tutkintaa emme ehtineet tehdä virka-ajan puitteissa, joten hoidimme sen sähköisesti. Vihkijämme kertoi, että hän pyytää seremonian jälkeen parilta todistajalta allekirjoitukset ja jättää vihkitodistuksen esim. kaasolle ennen kuin poistuu paikalta.

Siviilivihkiminen tuntuu tällä hetkellä juuri oikealta vaihtoehdolta meille, vaikka Jumalan kasvojen edessä, or not? -postauksessa vielä haikailin hieman kirkkohäiden perään. Minusta on hienoa, että pystymme itse räätälöimään tilaisuuden meidän näköiseksi. Maltan tuskin odottaa. :)

Tiedättekö, mitä huomenna tapahtuu? Hääkutsumme lähtevät viimeinkin matkaan (please Posti, älä hukkaa niitä)! Kutsuthan piti alkuperäisten suunnitelmieni mukaan lähettää jo toukokuun lopussa, mutta aikataulu hieman venyi. Onneksi lähetimme ne sähköiset Save the date -kortit, muuten olisin ollut jo melkoinen hermoraunio. ;)

Viime viikolla löimme lukkoon myös lomamme tämän kesän osalta. Ymmärrettävistä syistä emme pidä kesällä kuin viikon lomaa emmekä matkusta kotimaata pidemmälle. Innolla odotan silti minilomaamme, josta osan aiomme viettää Saimaalla.  

Kivaa alkavaa viikkoa!

Eeppinen hääkenkäsekoilu

Viimeistään tässä vaiheessa perun puheeni siitä, kuinka järkevästi ja rauhallisesti suhtaudun häiden suunnitteluun. Toissa viikonloppuna nimittäin löysin itseni itkemästä kenkien takia. Puolustuksekseni voin sanoa, että en sentään ihan minkä tahansa kenkien, vaan ihanien Pura lópezin kiiltonahkaisten korkkareiden takia. Ne olivat täydelliset; nudenväriset, kiiltävät, juuri optimaalisella viiden sentin korolla varustetut... ja kokoa liian pienet. Harmikseni huomasin tämän vasta seuraavana aamuna, kun päätin sovittaa uusia ihanuuksiani vielä kerran. Edellisenä iltana hieman napakoilta tuntuneet kengät olivat muuttuneet yön aikana auttamattomasti liian pieniksi. Koska kengät olivat arvokkaat ja ostettu ei vain häitä varten, vaan myös myöhemmin käytettäviksi, tiesin heti, että en voi pitää niitä edes sillä verukkeella, että niillä ehkä pärjäisi yhden päivän jos on viileä sää eikä turvota.

Ne olivat niin kiiltävät ja kauniit. Ostin myös mätsäävän laukun.

                               
Tässä vaiheessa koin pienoisen meltdownin. Sulhastani pitää kyllä kehua siitä, kuinka hyvin hän suhtautui asiaan. Hänellä on kyky tunnistaa, koska on tosi kyseessä, eikä hän tällaisissa tilanteissa ikinä sortuisi esim. syyllistämään minua huolimattomista ostoksistani. Sen sijaan hän totesi vain rauhallisesti, että nyt lähdetään takaisin sinne kenkäkauppaan.

Seuraavan kerran itku meinasi päästä kaupassa, kun kävi ilmi, että kengät voi ainoastaan vaihtaa, ei palauttaa. Olin jo tilaamassa saman kengän leveälestisempää versiota, mutta se oli loppunut kaikista myymälöistä. Koska jalkani koko on 41 ja pituuteni takia en pysty käyttämään valtavia korkoja, pienen myymälän vaihtoehdot olivat vähissä. Myyjä yritti tarjota minulle lahjakorttia, jolla olisin voinut ostaa esim. ballerinat tai laukun, jos sopivia korkkareita ei löytyisi. Päätin kuitenkin kierrellä vielä hetken aikaa kaupassa. Päädyin hypistelemään kenkiä, jotka ensisilmäyksellä näyttivät aivan liian kapeakärkisiltä ja korkeakorkoisilta. Epätoivossani päätin kuitenkin sovittaa niitä ja nehän sopivat ja tuntuivat vielä yllättävän mukavilta jalassa. Olin kuitenkin edelleen todella epävarma siitä, ovatko 7,5 cm korot liikaa lähes 180 cm pitkälle amazoni-naiselle. ;) Don´t get me wrong, olen ehdottomasti sitä mieltä, että jokainen saa pukeutua miten itse haluaa pituuteen, painoon tai muihin ulkoisiin seikkoihin katsomatta ja itse ihailen todella paljon pitkiä naisia, jotka uskaltavat käyttää korkoja. Mutta jostain syystä ne vaivaiset kaksi senttiä lisää uusien hääkenkien koroissa tuntuivat päässäni kahdeltakymmeneltä sentiltä. Lopulta piheyteni ratkaisi asian, koska olisin käytännössä menettänyt ostamieni kenkien hinnan, jos olisin joutunut ottamaan lahjakortin ja ostamaan vielä toiset hääkengät jostain muusta myymälästä. Laukunkin sain onneksi vaihdettua vastaavanlaiseen ei-kiiltonahkaiseen. Sulhaseni vei minut kenkäepisodin jälkeen vielä kahville lohdutukseksi eli loppu hyvin, kaikki hyvin.

Vähän tuota kävelyä pitää vielä harjoitella...

Nyt kun hääkenkäsekoilusta on kulunut riittävästi aikaa, voin todeta, että loppujen lopuksi pidän näistä uusista kengistä jopa enemmän kuin ensimmäisistä, vaikka ne eivät olekaan sellaiset kuin alun perin suunnittelin, ehkä vielä paremmat. Ja mitä korkoihin tulee, kenties minustakin kuoriutuu rohkea pitkä nainen, joka uskaltaa käyttää korkokenkiä. Practise what you preach. :)