lauantai 31. lokakuuta 2015

Tasapainoilua

Tämä aihe ei liity pelkästään häihin, mutta on pyörinyt mielessäni tiuhaan lähiaikoina. Nimittäin tasapainon löytäminen toisinaan kiireiseltä tuntuvaan elämään. Mainittakoon heti alkuun, että en oikeasti ole kovinkaan kiireinen. Meillä ei ole lapsia ja vaikka joudun aika ajoin tuomaan töitä kotiin/viipymään pidempään työpaikalla, kyseessä ei ole jatkuva tilanne. Luulen, että sanonta "joillakin ihmisillä on enemmän tunteja päivässä" pitää ihan paikkaansa.

Täytyy kyllä myöntää, että olen työelämässä oppinut todella paljon tehokkaammaksi kuin mitä olen luonnostaan, mutta yksi asia ei ole muuttunut; tarvitsen edelleen aika paljon ns. omaa aikaa. Jos minulla on työviikon aikana esim. parina iltana menoa, niin että olen vasta nukkumaanmenoaikaan kotona, tunnen itseni normaalia väsyneemmäksi. Tarvitsen siis työpäivän jälkeen aikaa kotona hengailuun. Hengailu ei suinkaan tarkoita pelkästään sohvalla istumista (sitäkin), vaan tykkään puuhastella kaikenlaista pientä kuten siivota keittiötä ja järjestellä tavaroita. Kuulostaa varmaan melko kreisiltä, mutta koska työssäni näkyviä tuloksia tulee hitaasti ja harvoin, tykkään tehdä vapaa-ajalla sellaista, mistä näkee tuloksen heti. Viime aikoina olen omaksi hämmästyksekseni alkanut yhä useammin kaipaamaan urheilua (kymmenen vuotta nuorempi minä olisi nauranut jos joku olisi väittänyt, että jonain päivänä vielä aidosti nautin urheilusta) ja juoksulenkki työpäivän jälkeen on minulle ehdottomasti sitä omaa aikaa, mikä auttaa palautumaan. Valitettavasti kalenterin täyttyessä tingin ensimmäisenä liikunnasta.    

Elämä tuntuu siis toisinaan melkoiselta tasapainoilulta ja tällä hetkellä tuntuu siltä, että häät ovat jäämässä hieman paitsioon. Tosin olen nähnyt enemmän hääaiheisia unia kuin koskaan aikaisemmin, joten jostain alitajunnan uumenista häät muistuttavat vielä olemassaolostaan sekä ajan nopeasta kulusta... To do -listaa pitäisi päivittää, jotta mitään todella tärkeätä ei unohdu hoitaa tämän vuoden aikana. Minusta tuntuu, että sulhaseni on saanut viime aikoina paljon enemmän aikaiseksi häidemme suhteen; hän mm. hankki meille dj:n ja varmisti valokuvaajan. Lupaan itselleni aktivoitua pian häiden suhteen ja löytää taas sen innostuksen, joka on muiden kiireiden takia hieman hiipunut.

Mutta nyt on jo kiire viettämään Pyhäinpäivää herkullisen illallisen merkeissä. Happy halloween!

2 kommenttia:

  1. Aika samanlaisia fiiliksiä....tykkään kovasti olla menossa ja varsin paljon puuhailenkin asioita kodin ulkopuolella...MUTTA, ne päivät, kun tiedän olevan vain kotosalla...Yes! :D Polttelen kynttilöitä, keitän teetä, siivoilen, leivon, kirjoitan blogia tai vaikka esivalmistelen illan ruokaa. Jos lasten koulun jälkeen on menoja, lääkäri/hammaslääkäri/harrastus....tuntuu, että se rauhallinen kotoilu jää pois. Mutta jos ei välillä olisi 'härdelliä' en usko, että sitä kotoilua jaksaisi arvostaa niin paljon. :) Eikö tanskalaisilla ole siihen oma sanansa: hygge. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsekin haluan pysyä aktiivisena ja varsinkin viikonloppuisin turhaudun helposti, jos ei ole mitään tekemistä. Viikolla työpäivän jälkeen kaipaan vain sitä kotona oleilua kevyellä puuhastelulla höystettynä. Joinakin päivinä ei jaksa kuin röhnöttää sohvalla. ;) Ymmärrän täysin tuon tanskalaisten hyggen.:D Mun olisi varmaan pitänyt syntyä Tanskaan; tanskalaisilla on niin kauniit koditkin...

      Poista