perjantai 24. heinäkuuta 2015

Back in business

Terveisiä Ruotsista, Saksasta ja Ranskasta (+ Belgiasta, jonka kautta ajoimme Ranskaan)! Saatoitte ehkä arvatakin, että tämä epätyypillisen pitkä hiljaiselo johtui kesälomamatkastamme. Koska olen vainoharhainen, en halunnut julkaista blogissa reissumme tarkkaa ajankohtaa, mutta lähdimme siis matkaan toissa maanantaina ja palasimme takaisin Suomeen tänään. Matka onnistui erittäin hyvin, eikä vastaan tullut ikäviä yllätyksiä (paitsi yksi valtava hämähäkki hotellihuoneessa, mutta kerron siitä myöhemmin). Eniten jännitin sitä, pääsemmekö takaisin kotiin ilman pienintäkään lommoa autossa. Varsinkin sen jälkeen, kun hääjuomat oli ostettu ja pakattu paksiin, olin täysin vakuuttunut, että joku ajaa vielä peräämme.:D Mutta ehjänä selvittiin, vaikka eräs kreisi hollantilainen yritti ajaa päälle autobaanalla ja pari muutakin sykettä nostattavaa tilannetta tuli vastaan, mutta se on varmasti ihan odotettavissa noin pitkällä ajomatkalla. Kirjoittelen matkakertomusta pikkuhiljaa ja yritän mahduttaa väliin postauksia myös muista aiheista, jotta ette täysin kyllästy.

Tällaisia maisemia saimme ihastella matkan aikana





Mutta first things first; innosta hihkuen esittelen meidän hääsamppanjan eli Champagne G. Tribaut -talon Rosé de Réserve -viinin. Hieman yllätyimme valinnastamme, koska meillä ei ollut tarkoituksena ostaa nimenomaan rosé-samppanjaa hääjuomaksi. Kyseinen yksilö vain osoittautui niin ylivoimaisen maukkaaksi, että suunnitelmat muuttuivat sillä hetkellä. Mietimme vielä hetken, olisimmeko ostaneet myös saman talon Cuvée de Réserveä toiseksi kaadoksi, mutta päädyimme kuitenkin ostamaan 24 pulloa pelkkää roséeta. Tämähän tarkoittaa sitä, että pinkki tulee todennäköisesti näkymään myös häidemme teemavärinä alkuperäisiä suunnitelmia voimakkaammin.;) Samppiksemme on valmistettu Chardonnay- (80 %) sekä Pinot Noir -rypäleistä (20 %) ja joukkoon on lisätty Champagnen alueen punaista viiniä (rosé d´assemblage). Kerron lisää G. Tribaut -talon viinityylistä varsinaisen matkakertomuksen yhteydessä.


Loppupäivän aion ottaa rennosti ja yrittää palautua tästä pienoisesta kulttuurishokista, minkä kolmessa eri maassa reissaaminen ja sen jälkeen Suomeen palaaminen aiheuttaa. Maanantaina koittaa taas arki, kun palaan takaisin töihin. Miehellä lomat jatkuvat vielä parin viikon ajan, joten pitää yrittää keksiä kivaa tekemistä myös arki-illoille.

Mukavaa viikonloppua teille kaikille!:)

sunnuntai 12. heinäkuuta 2015

Viiniralli Champagneen osa II - tilavierailujen suunnittelu

Eräänä sunnuntaina kaadoimme itsellemme lasit skumppaa ja aloimme suunnitella tarkempaa ohjelmaa niille päiville, jotka tulemme viettämään Champagnessa. Ensimmäisenä päivänä meillä tulee olemaan takana noin kuuden tunnin ajo Saksasta, joten halusimme pitää loppupäivän melko kevyenä. Koska Epernayn kaupungissa on runsaasti viinitiloja, joihin moniin pääsee myös ilman varausta, päätimme pyhittää ensimmäisen päivän kaupungin tarjontaan tutustumiseen. Varasimme siis vain yhden tilavierailun, joka suuntautuu Paul-Etienne Saint Germain -taloon. Lisäksi ajattelimme piipahtaa Champagne Janisson-Baradon kaupassa.

Seuraaville neljälle päivälle suunnittelimme tilavierailut ja mies lähetti sähköpostia niille tiloille, jotka vaativat varauksen. Alustavasti olemme suunnitelleet vierailevamme seuraavissa samppanjataloissa:

André Jacquart
Doyard
Champagne Barnaut
Champagne G. Tribaut
Mailly Grand Cru
Paul Bara
Piper-Heidsieck


Champagnen alueelta jatkamme matkaa Mainzin kylään Rheingaun viinilaksoon, jossa meillä on tarkoituksena piipahtaa ainakin Robert Weilin, Prinz Von Hessenin sekä Toni Jostin tiloilla. 

Meidän matkasuunnitelmassa meni hieman metsään se, että olemme Champagnen alueella viikonloppuna, jolloin osa tiloista on kiinni. Kaikista samppanjataloista ei myöskään vastattu kyselyihimme, joten kannattaa olla ajoissa liikkeellä, jotta ehtii keksiä vielä varasuunnitelmia. Toisaalta alueelta löytyy runsaasti myös sellaisia tiloja, joihin varausta ei tarvita, joten kuivin suin tuskin jää, vaikka ei jaksaisi nähdä vaivaa etukäteissuunnitteluun. 

Tilavierailujen suunnittelussa käytimme apuna nettiä sekä Essi Avellanin Matka Champagneen -kirjaa, jonka saimme lainaksi mieheni äidiltä. Kerron sitten matkan jälkeen, minkälaisia mielikuvia tilavierailuista jäi ja tuliko vastaan yllätyksiä. Hieman olen huolissani siitä, miten ranskalaiset viinitilalliset suhtautuvat meihin turisteihin, mutta toisaalta uskon, että turismiin on Champagnessa jo totuttu. Ihan normaaleita kohteliaisuussääntöjä noudattamalla pitäisi siis pärjätä. Kuulette sitten myöhemmin, millaisiin eriskummallisiin tilanteisiin kenties törmäsimme matkamme aikana.

lauantai 4. heinäkuuta 2015

Kauha kauniiseen käteen

Rasti seinään! Tein ensimmäisen häihin liittyvän hankinnan (jos juhlapaikan varausmaksua ei lasketa mukaan). Samalla kun monet morsiamet miettivät kuumeisesti, mihin säilövät kaikki häitä varten hankitut tavarat (osa on harkinnut jopa erillisen varaston vuokrausta), itse yritän hankkia mahdollisimman vähän sellaista, mitä ei tarvita enää häiden jälkeen. Tosin meille tämän periaatteen noudattaminen on helppoa, koska juhlapaikka on näyttävä sellaisenaan. Ymmärrän kyllä, että jos kaikki koristeet on hankittava itse, tavaraa voi kertyä aika runsaasti. Anyways, nyt kuitenkin törmäsin tarjoukseen, jota en voinut ohittaa. Granitissa myytiin karkkibuffaan täydellisesti sopivia metallisia kauhoja puoleen hintaan. Ostin vain kaksi kauhaa, koska buffaamme tulee näillä näkymin myös muuta tarjottavaa kuin karkkia (esim. leivonnaisia). Muovisia kauhoja olisi varmasti saanut vielä edullisemmin, mutta ovat nuo metalliset vaan paljon kivemman näköisiä. Sulhanen keksi kauhoille funktion jo ennen häitä; niillä voi kauhoa jäämurskaa drinkkeihin.:D

Samalla shoppailureissulla etsin kivoja kesävaatteita kesälomamatkaamme silmällä pitäen. Mies löysi kahdesta ensimmäisestä kaupasta kaiken tarvitsemansa (uusia pikeepaitoja sekä kauluspaitoja), mutta itsestäni tuntui siltä, että olisin joutunut koluamaan jokaisen rättiliikkeen löytääkseni edes jotain kelvollista. Oikeasti, varsinkin näin alennusmyyntiaikaan naistenvaateliikkeet ovat monesti melko kaoottisia, eikä oikein edes tiedä, mistä aloittaisi etsimisen. Täydellisessä maailmassa ostaisin ainoastaan luonnonkuiduista valmistettuja vaatteita, joita ei ole ommeltu lapsityövoiman avulla Bangladeshissä, mutta jälleen kerran päädyin tekokuituun Made in China...  Kadun varmaan siinä vaiheessa, kun vaatteet tulevat ensimmäisestä pesusta kutistuneina ja nukkaisina.

Vielä olen silti ihan tyytyväinen ostoksiini, jotka kuvasin myös teille nähtäväksi, vaikka tämä ei olekaan muotiblogi.;) Mekkoja minulla on entuudestaan todella vähän ja hellemekkoja ei oikeastaan yhtään, joten nämä kaksi raidallista pääsevät paikkaamaan isoa aukkoa garderobissani. Todennäköisesti asun näissä mekoissa koko kesälomamatkan ajan.:D Olen etsinyt kivaa kukkakuvioista toppia koko alkukesän, joten sopivan osuessa viimeinkin kohdalle, en harkinnut ostopäätöstä sekuntia kauempaa. Pitsivaatteet ovat suuri heikkouteni, joten valkoinen pitsitoppi hauskoilla yksityiskohdilla lähti myös matkaan.

  
Noniin, mutta nyt jatketaan lauantai-illan viettoa. Yläkerrasta kysyttiin äsken, haluanko jo yhden mojiton. En pistänyt vastaan.;)

torstai 2. heinäkuuta 2015

Pieniä hyviä hetkiä

Huh, on taas ollut hieman erikoisempi viikko. Kaikenlaista vähemmän kivaa ja tietenkin juuri ennen lomia. Häät eivät siis ole olleet päällimmäisenä mielessä. No, mutta nyt alkavat tähdet olla taas kohdillaan ja elämä tasapainossa edes hetkellisesti. Ja voi mahtavuus, mikä kesä tänne onkaan yhtäkkiä saapunut. Päivälliset nautitaan nykyään pihalla ja aperitiivejä voi juoda jopa keskellä viikkoa.;) Pionitkin kukkivat, ja omalta pihalta saa poimia yrttejä mielin määrin. Ensi viikolla tulee kuluneeksi tasan vuosi siitä, kun mieheni kosi minua. Aika menee aivan järkyttävän nopeasti! Juhlistamme kihlajaispäivää jo pari päivää aikaisemmin illallisella Pastiksessa. Minulla on tänä kesänä vain pari viikkoa lomaa, koska aloitin keväällä uudessa työpaikassa. Sitä suuremmalla syyllä on yritettävä ottaa kaikki ilo irti lämpimistä kesäilloista, viikonlopuista ja ihan niistä arkisistakin asioista kuten puhtaista ikkunoista (ikkunoiden pesu on tosi tympeätä puuhaa, mutta lopputulos palkitsee ainakin hetkellisesti), vihreästä luonnosta, kissan kanssa pusikossa kykkimisestä (olen paikallinen "hullu kissanainen") ja juoksulenkeistä auringon paisteessa.

Huomenna aiomme ängetä terassille niiden satojen muiden ihmisten kanssa (huomennahan pitäisi olla luvassa alkukesän lämpimin päivä), joten toivotan jo nyt aurinkoista viikonloppua teille kaikille.:)


Mä olen niin söpö (nukkuessani).
                                      
Kesällä juodaan aperitiivejä
ja otetaan rennosti.
                                
Tulisihan näistä kieltämättä ihan kiva hääkimppu.