perjantai 26. kesäkuuta 2015

Dream on

Minun piti kirjoittaa aivan toisesta aiheesta, mutta satuin näkemään viime yönä ensimmäisen kunnollisen hääpainajaisen, joten pitäähän tästä asiasta päästä avautumaan ensin.;)

Unessa olimme sulhasen kanssa valmistautumassa vihkiseremoniaan juhlapaikkamme kabinetissä. Yhtäkkiä tajusin, että en ole muistanut tilata vihkisormustani. Sulhanen oli onneksi oma-aloitteisesti hankkinut sormuksen ajoissa, mutta sen sijaan, että sormus olisi ollut suunnittelemani kapea titaanisormus kolmella timantilla, siinä olikin litteä kukan muotoinen metallikoriste, jonka yhdessä lehdessä oli timantti.

Noh, seuraavaksi tajusin, että olimme pahasti aikataulusta myöhässä ja vieraat jo odottivat meitä salissa. Yritin meikata hirveässä kiireessä, mutta meikkivoide jäi paakuiksi kasvoilleni. Myös hiukseni olivat suoristuneet kotikutoisen näköisessä kiharakampauksessa. Häämekkoni oli valkoinen, mutta lyhyt eikä lainkaan sellainen kuin olin suunnitellut. Ihmettelin vielä itsekseni, miksi en ollut mennyt ammattilaiselle meikattavaksi (minkä siis oikeassa elämässä todellakin aion tehdä) samalla kun avasimme kabinetin oven ja lähdimme sulhasen kanssa yhdessä kävelemään kohti alttaria.

Sellaista.:D Uni oli jo tässä vaiheessa niin yksityiskohtainen, että odotan innolla, mitä alitajuntani kehittelee esimerkiksi kuukausi tai viikko ennen hääpäivää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti