sunnuntai 26. huhtikuuta 2015

Sairasta sakkia

Eipä tarvinnut tänä viikonloppuna potea huonoa omaatuntoa salitreenien skippaamisesta. Flunssa iski ihan puskista nostattaen jopa kuumeen, mikä on mulle todella harvinaista. Lauantai-ilta menikin näissä merkeissä:


Onneksi mulla oli myös seuraa.


Meillä on tarkoituksena käydä neuvottelemassa erään potentiaalisen hääpaikan vuokrauksesta ensi viikolla. Toivotaan, että ehdin parantua siihen mennessä. Kerron lisää kyseisestä paikasta sitten palaverin jälkeen.

Vaikka kipeänä ei ole kivaa, niin silloin tulee ainakin oikeasti pysähdyttyä ja levättyä. Liian helposti sitä jatkaa suorittamista myös viikonloppuna. Pitäisi siivota ja pestä pyykkiä, urheilla ja nauttia vapaa-ajasta, viettää laatuaikaa puolison kanssa ja ulkoiluttaa kissaa.;) Nyt voin hyvällä omallatunnolla nukkua päiväunia, lukea uusinta Bridget Jonesia ja tuijottaa telkkua.

Pikkuisen on taas alkanut ärsyttämään hääsuunnittelujen paikallaan junnaaminen. Tuntuu, että kaikilla muilla vuoden 2016 morsiamilla on jo paljon enemmän valmiina... Tosin meidän häät ajoittuvat loppuvuoteen, joten kaipa tässä on vielä ihan reippaasti aikaa. Jotain sentään on tapahtunut häärintamallakin eli vieraslistamme on taas herännyt eloon. Mainitsinkin jo, että pelkään häistämme tulevan liian pienet jos vajaasta 60:stä kutsutusta kovin moni ei pääse paikalle. Näin ollen aloin miettimään uudestaan, ketkä omista sukulaisistani haluan kutsua. Olin jo rajannut omat serkkuni vieraslistan ulkopuolelle. Uskon kuitenkin, että varsinkin nuoremmat serkkuni saattaisivat tulla mielellään juhliimme. Meillä on siis sulhasen kanssa vielä hieman pohdittavaa vieraslistan suhteen. En pelkää sukulaisten suututtamista jos emme kutsu kaikkia, ketkä "pitäisi" kutsua, mutta toisaalta olisi ehkä hölmöä olla kutsumatta ihmisiä jos tilaa on.

Tällaisia ajatuksia on pyörinyt päässäni viime aikoina. Vaikka mitään konkreettista häiden eteen ei tehtäisikään, niin kyllä ne pyörivät mielessä lähes päivittäin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti