lauantai 21. helmikuuta 2015

Illan aivot narikkaan -elokuva: Morsianten sota

Ajattelin vinkata teille tänään klo 21 nelosella esitettävästä Morsianten sota -elokuvasta. Itse olen kyseisen elokuvan nähnyt jo kertaalleen, mutta ajattelin silti katsoa sitä ainakin sivusilmällä. Eihän tuo mikään Oscar-ehdokkuuksia kahminut indie-elokuva ole, mutta ihan hauska ja hyväntuulinen. Lisäksi Anne Hathaway on yksi lempinäyttelijöistäni. Hän on mielestäni persoonallisen näköinen ja hänellä on siisti julkisuuskuva. En ole ikinä juurikaan fanittanut julkkiksia, mutta esimerkiksi Uma Thurman, Jennifer Aniston sekä Sigourney Weaver kuuluvat suosikkeihini naisnäyttelijöistä. Uma ja Sigourney ovat tehneet vaikutuksen varsinkin vahvoilla naissankarirooleillaan (olihan se Anne Hathawayn kissanainenkin aika kova).

Viime lauantaina ennen kaupunkiin lähtöä, telkku sattui olemaan auki ja siellä pyöri juuri Confetti-niminen elokuva. Tämä leffa vaikutti oikeasti hauskalta ja ehkä vähän normaalia laadukkaammalta hääleffalta. Pitää ehdottomasti katsoa tuo joskus kokonaan.

Kuva: Wikipedia

2 kommenttia:

  1. Heips, nyt kun oon jo jonkun aikaa lueskellut sun blogia, uskaltautunen kommentoimaan :) Jämähdän itsekin aina välillä tuijottelemaan just tällaisia aivot narikkaan -(hää)leffoja, joten on ihan pakko suositella mun favorittia. Leffan nimi on Bridesmaids ja se kertoo kaasosta, joka alkaa hajoilla omassa elämässään kesken hääsuunnittelujen. ..Jep. Tosi relevantti kommentti, mutta pakko oli!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi kiva, että kommentoit!:) Joo, Bridesmaids on myös oikein hauska elokuva ja sopivan kevyttä viihdettä. Olen nähnyt tuon leffan kerran joskus aikoja sitten, joten sen voisikin katsoa taas uudestaan. Itse olen ainakin huomannut, että jos työ ja/tai opiskelut vaativat paljon ajattelutyötä, niin tuollaiset hömppäleffat ovat juuri paras keino rentoutua (kuten myös tosi-tv ja iltapäivälehdet, joita minä en siis ainakaan seuraa ;)).

      Poista