keskiviikko 5. marraskuuta 2014

Speksit

Tunnustetaan nyt heti alkuun, että kosinnan jälkeen en suinkaan aloittanut hääsuunnitteluja "puhtaalta pöydältä", vaan olin miettinyt häitä jo jonkin aikaa ennen virallista kihlausta. Siinä myöskin yksi lisäsyy tämän blogin perustamiselle; en ole ollut kovinkaan monesta asiasta näin innoissani elämäni aikana, joten otetaan tästä nyt kaikki ilo irti. ;)

Aluksi ajattelin kertoa hieman yleisiä suuntaviivoja häidemme suhteen. Toki kaikkea (= mitään) ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta jollain tasolla tiedämme jo melko hyvin, mitä haluamme ja mitä emme. Vuodenaika tulee mitä todennäköisimmin olemaan syksy. Tästä huolimatta en välttämättä halua syysteemaa häihimme. Olen sisustuksen suhteen minimalisti ja modernin tyylin ystävä, mutta häissä haluaisin suosia melko klassista tyyliä. Häät ovat mielestäni sellainen juhla, jossa voi jopa vetää vähän överiksi koristeluiden kanssa. Tällä en tarkoita sitä, että koristeita olisi jos jonkinlaista sorttia, vaan että tunnelma luodaan esimerkiksi suurella määrällä kynttilöitä, näyttävillä kukka-asetelmilla (valitettavasti melko kallista) ja juhlavaloilla. Varsinaista teemaa häihimme tuskin tulee, vaan päämääränä on suunnitella tyylikkäät ja ajattoman oloiset juhlat, joissa pääosaa esittää (meidän lisäksi tietty) hyvä ruoka ja juoma sekä lämmin tunnelma.

                                                       Kuvat: Pinterest

Häiden ohjelmasta sen verran, että hääleikkejä meille ei todennäköisesti tule, mutta perinteiset kimpun ja sukkanauhan heitto, kakun leikkaus ja häävalssi/tanssi ovat kummankin mieleen. Jotta en lado kaikkia kortteja pöytään samalla kertaa, säästän osan suunnitelmistamme vielä myöhemmäksi.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti