Kun on luonteeltaan
sellainen ihminen, joka haluaa pitää ohjat käsissään ja
valmistautua kaikkeen niin hyvin kuin mahdollista, voi olla vaikea hyväksyä sitä, että kaikkeen ei vaan pysty vaikuttamaan. Mielestäni häävalokuvaus on yksi tällainen asia, johon on vaikea etukäteen valmistautua. Toki voit palkata
niin hyvän valokuvaajan kuin rahalla saa ja vetäistä naamaan niin paksun
kerroksen meikkiä, ettei oma äitikään enää tunnista, mutta silti niitä
omasta mielestään huonoja kuvia tulee varmasti. Jos allekirjoittaneen
tavoin satut vielä olemaan harvinaisen ei-fotogeeninen ihminen, niin on
suuri mahdollisuus, että hääkuvia selatessa tulee useampaankin otteeseen
mieleen, että "toltako mä näytin koko päivän". Eräs kaverini lohdutti
minua sanomalla, että kyllä ne valokuvamallitkin harjoittelevat peilin
edessä ilmeitään. Pitäisikö siis kaikkien muiden hääjärjestelyjen lisäksi harjoitella vielä hymyäkin. ;) Ehkä en kuitenkaan halua, että mulla
on joka kuvassa sama peilin edessä harjoiteltu muovinen ilme...
Olen lohduttautunut sillä, että ammattitaitoinen valokuvaaja varmasti huomaa nopeasti, mitkä ovat ne morsiamen hyvät ja huonot puolet ja osaa näin ollen ottaa edustavia kuvia. Hän myös toivottavasti ymmärtää karsia ne pahimmat otokset pois ennen kuin luovuttaa kuvat meille... Ehkä voisin ottaa "Mariah Carey -lähestymistavan" ja sallia kuvaamisen vain paremmalta puoleltani (jos sellaista on).
En toki aina ota itseäni ihan näin vakavasti ja osaan myös nauraa itselleni, mutta tietenkin sitä haluaisi, että jälkeenpäin tuntisi olleensa edustavan näköinen hääpäivänään.
Millainen fiilis teille jäi omien hääkuvien näkemisestä? Entä oletko synnynnäisesti valokuvauksellinen vai enemmänkin "Chandler-tyyppinen" kuvattava (ks. video)? ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti